selostus 1940-luvun lopulta aiheesta Zidbeck-suku.
Sissifasterin kertomia tietoja Zidbäckin suvusta, kesällä 1944 muistiin merkittyjä, eri lähteitten mukaan hiukan täydennettyinä. (Sissifasteri on John Zidbäckin nuorin sisar Sigrid, Aulis Zidbeckin täti.)
Fasterin isoisä oli Somerolla sijaitsevan Åvikin lasitehtaan isännöitsijä Adam Ambrosius Zidbäck. Tämän isä oli pappi ja kuoli Someron kirkkoherrana. Mahdollisesti ovat vanhemmatkin esi-isät olleet pappeja. A. A. Zidbäck on kirkonkirjoissa merkitty Kimalan rusthollitilalla asuvaksi ja lienee siis omistanut sen. Hänen vaimonsa Regnata (Renata) Bergstock, synt. 27.11.1761, oli kornetin tytär. Muistitietojen mukaan kerrotaan heillä olleen 12 lasta. Someron kirkonkirjoista vuosilta 1798-1803 ja 1804-1809 näkyy kuitenkin vain 10 lasta, nimittäin:
| 1. Susanna | (Erling) | |
| 2. Katarina Wilhelmina | s. 23.4.1784, k. 31.8.1853 | (Hjelt) |
| 3. Concordia Carolina | s. 19.3.1788 | (Rindell) |
| 4. Wendela Renata | s. 25.3.1790 | (Palmen) |
| 5. Gustava | s. 1.3.1792 | (Zidbäck) |
| 6. August | s. 13.5.1794 | |
| 7. Charlotta Seraphia | s. 26.6.1796 | (Freudenthal) |
| 8. Edela (Edla) Magdalena | s. 24.4.1798, k. 8.9.1886 | (Pippingsköld) |
| 9. Axell Johan | s. 15.8.1799 | (John Antonin isä) |
| 10. Adam Victor | s. 1803 |
Adam Ambrosius Z. kuoli nähtävästi 1803-4, koska myöhemmässä kirkonkirjassa Renata Bergstock on merkitty leskeksi. Vanhin kirkonkirjoista näkyvä tytär Susanna oli nähtävästi ennen vuotta 1804 mennyt naimisiin ja muuttanut muualle, koska hänen nimensä puuttuu jälkimmäisestä kirkonkirjasta. Perheen on merkitty 1807 muuttaneen Kokemäelle (muut paitsi Wilhelmina). —-
Fasterin isä, kappalainen, varapastori Johan Axel Zidbäck, syntynyt Somerolla 16.8.1799 ja kuollut Pälkäneellä 23.4.1869, oli käynyt koulua Porissa. Papiksi tultuaan hän oli ollut Porin puolessa pappina, sitten Loimaalla, josta muutti Pälkäneelle kappalaiseksi, missä virassa oli kuolemaansa asti. Kuoli 69 vuotiaana. Kuolinsyynä lienee ollut vatsasyöpä. Oli jo Loimaalla naimisissa, jossa syntyi useita lapsia. Pälkäneelle muutettiin 1854, ja siellä syntyivät 3 nuorinta lasta. Lapset olivat:
| 1. Axel Gabriel | s. 6.2.1845, k. 2.1.1879 | muutti 26.7.1874 Sääksmäelle |
| 2. Artur | kuoli aivan pienenä | |
| 3. Julia Johanna | s. 26.5.1848, k. 27.6.1919 | muutti 9.5.1881 Hämeenlinnaan |
| 4. Herman Severin | s. 17.4.1850, k. 15.5.1894 | muutti 31.12.1882 Ouluun |
| 5. Ida Lovisa | s. 18.11.1852, k. 30.3.1944 | muutti 9.5.1881 Hämeenlinnaan |
| 6. John Anton | s. 3.12.1854 | muutti 1887 Kuopioon |
| 7. Sigrid Emilia | s. 10.12.1857 | muutti 9.5.1881 Hämeenlinnaan |
| 8. Viktor Julius | kuoli 2 vuotta vanhana |
Sissifasteri oli isänsä kuollessa 11 vuotias. Hänen käsityksensä mukaan isä ei ollut erikoinen saarnamies. Taipumukset viittasivat enemmän muualle. Hän jätti jälkeensä joukon kirjoitettuja saarnoja, mutta hänen kuolemansa jälkeen Julia ja Artur Rindell-serkku, polttivat ne muilta kysymättä, jotka eivät olleet tähän toimenpiteeseen ollenkaan tyytyväisiä. – Loimaalta (Väinö Jalkasen kautta) saatujen tietojen mukaan hän oli ollut hyvä ja suosittu pappi. Loimaalla hän oli toiminut pitäjän yleisissä asioissa, m.m. saanut aikaan suoran tien (maitotien) Turkuun, mitä tietä vieläkin sanotaan Zidbäckin tieksi.
Fasterin käsityksen mukaan isän erikoistaipumus oli lääkärin ammattiin. Siihen hänellä oli luontaiset lahjat. Kotona oli aina laaja lääkekokoelma, etupäässä apteekista saatuja, mutta myös kotona keitettyjä. Niitä annettiin sekä sisällisesti nautittaviksi, että myös kirurgisiin vikoihin. Haavat desinfioitiin ja päälle pantiin laastareita sekä käskettiin tulla määrävuorokausien perästä näyttämään. Suurina nälkävuosina ihmisillä oli lavantautia, jota varten kotona keitettiin omaa lääkettä, joka oli hyvin tehokasta. Oli otettava kolme kertaa ryyppy, yksi illalla, toinen aamulla ja kolmas seuraavana iltana. Ellei tämä lääkitys auttanut, oli tauti parantumaton. Sen lääkkeen reseptin sai sitten Jussi Malkamäki. – Kokonainen konttori oli kotona täynnä lääkepulloja ja laastareita. Isä oli niin innostunut lääkärihommiin, että ilmeisesti hänestä olisi pitänyt tulla lääkäri.
Muutenkin hän oli hyvin auttavainen. Nälkävuosina ei kukaan lähtenyt talosta avutta. Kovin paljon siellä kävikin avunpyytäjiä. Kerjäläisiä saattoi yht´aikaa olla 6-7 keittiössä. Kun ei muualla ollut tilaa, niin yöpyivät saunassa. Monet olivat niin heikossa tilassa, että heitä vietiin hevoskyydillä eteenpäin seuraavaan taloon, parin kilometrin päähän. – Kukaan ei talosta mitään varastanut. Mutta jonkun kerran vietiin perunakuopasta vähän perunoita. Silloin äiti oli ihmeissään, mutta isä sanoi: ”Nöden har ingen lag”.
Kotona keitettiin viinaa, mutta ei nautittu. Isä otti joskus ruokaryypyn ja asiakkaille annettiin. Maistoivat hiukan pikarista. Koskaan ei kukaan siellä ollut juovuksissa. Naisillekin tarjottiin, maistoivat sen verran, että huulet hiukan kastuivat.
Isää lienee pidetty taitavana maanviljelijänä, mutta tuskin nykyaikaisessa mielessä.
Seurakuntalaisia kävi ahkerasti talossa. Mukana oli aina jotakin tuomisia, munia, juustoa, joskus voita, tuoretta kalaa j.n.e. Järvet olivat kovin lahnarikkaita. Lahnoja tuotiin taloon milloin lahjaksi, milloin ostettavaksi.
Seurakunnan hengellinen elämä oli melko lailla kuollutta.
Fasterin äidinisä oli apteekkari, tilanomistaja Gabriel Freudenthal. Hänellä oli talo Turussa. Kun se paloi Turun suuressa tulipalossa, muutti perhe maalle. Heillä oli Lemun pitäjässä Hannulan tila. Turun palon jälkeen Gabriel Freudenthalilla oli Siuntiossa Pikkalan kartano (rautatie kulkee siellä nyt Pikkalan sillan yli). Hannula on lähellä Mannerheimien Louhisaarta (Villnäs). Perhe oli täysin ruotsinkielinen, mistä seurasi, että lapset, niiden joukossa fasterin äiti, Lovisa Katarina Freudenthal, osasivat vain heikosti suomea. — Äidinäiti Johanna Amalia Pipping on haudattu Louhisaaren yksityiseen hautausmaahan, kuten useita hänen tyttäriäänkin. —
Fasterin äiti Lovisa Katarina Freudenthal oli syntynyt 16.11.1816 ja kuoli 20.12.1872. Hän oli siis yli 17 vuotta nuorempi miestään. Äiti oli ruumiiltaan heikompirakenteinen kuin isä. Oli aivan vaaleaverinen. Sanoivat, että Herman ja Sigrid olivat eniten äitinsä näköisiä. Äiti oli äärettömän uhrautuva luonne. Aina valmis auttamaan. John muistuttaa luonteeltaan hyvin paljon häntä. Ei ollut käynyt mitään kouluja, vaan Gabriel veli oli kotona häntä opettanut. Äiti oli ilmeisesti erittäin hyvämuistinen. John lienee perinyt sen häneltä.
Äiti oli hyvä ja ahkera talousihminen. Kotona tehtiin vaatteet, kehrättiin langat ja kudottiin kankaat. Kaikki ruokapuoli samoin. Hänen ansiotaan lienee suureksi osaksi ollut, että talon hoito oli hyvässä järjestyksessä.
Talossa oli isän eläessä 4 hevosta, 3 täysikasvuista renkiä ja yksi renkipoika. Karjaa oli 8-9 lypsävää lehmää, ehkä 12 lammasta, 3-4 sikaa, kanoja y.m. Yleensä oli talossa emännällä 4 naisapulaista, s.o. karja-apulainen, keittäjä, sisäkkö ja sitä paitsi kankaankutoja, joka oli kuukausimääriä kutomassa hienompia kankaita miehille, jotka kankaat sitten Tampereen tehtaalla ”tampattiin”, mikä vaikutti, että niistä tuli tiiviimpiä.
Äidin työtaakkaa, joka oli ylen suuri, lisäsi John-pojan mukaan vielä se, että hän luotti liian vähän muihin ja sen johdosta suoritti itse paljon sellaista, minkä muutkin olisivat voineet tehdä. Hänen hermojansa kulutti myös se, että hänessä aina oli palvelijoihin kohdistuvaa epäluuloa. Siihen oli usein kyllä syytäkin, mutta valitettavasti tämä epäluuloisuus oli jonkin verran hänen luonteeseensakin kuuluvaa. – – –
Tommolan pappila, jossa Zidbäckien perhe asui Pälkäneellä, oli kappalaispuustelli. Se oli Zidbäckien sinne muuttaessa edellisen kappalaisen, pastori Canth-vainajan jäljiltä varsin rappeutuneessa kunnossa. Kun Canthin perikunta oli köyhä, ei siltä voitu vaatia talon kunnostamista, eikä seurakuntakaan tehnyt mitään asian auttamiseksi. Zidbäckit saivat itse, omalla kustannuksellaan, tehdä sen, ja talo olikin heidän jäljiltään paljon parempi maatila.
Tommola oli äärettömän kaunis ja viehättävä paikka Mallasveden rannalla. Uimarantojakin oli kaksi oikein hyvää. Toinen, ihana hiekkaranta, oli Vanhan Tommolan ranta. Siellä oli ylhäällä metsänrajassa se paikka, missä isonvihan aikuinen Tommolan rakennus oli ollut. Siitä oli vielä jäljellä kivijalka. Toinen uimaranta, Peltoniemi, oli uhkarohkeita varten. Se oli korkea kallio, jonka alla oli syvää. Fastereilla on seinällä sen valokuva. Papalla taas on siitä Karl Wahlströmin maalaama taulu. Peltoniemeen oli talosta vajaa neljänneskilometrin matka.
Isän kuollessa oli Axel maisteri, luki lakitiedettä. Herman oli ylioppilas ja John koulussa, samoin Ida Hämeenlinnan tyttökoulussa. Julia oli silloin jo kotona, läpikäytyään saman ruotsinkielisen tyttökoulun 4 luokkaa. – Lapset puhuivat yhtä paljon suomea kuin ruotsia. Koko ympäristö puhui suomea, mutta koko sivistyneistö ruotsia. Hiukan alkua sivistyneistön suomalaistumiselle kuitenkin alkoi jo näkyä.
Fasterin isä kuoli huhtikuussa vähän ennen vappua. Hänen leskensä sai sen johdosta yhden armovuoden, niin että perhe asui Tommolassa seuraavan vuoden vappuun. Isä oli eläessään ostanut Laitikkalan kylästä perhettään varten Kokkola-nimisen maatilan. Tilan suuruus on nyt n. 450 ha, siitä yli 100 ha viljeltyä maata.
(Aarne Kuusen käsikirjoituksessa on hänen tallettamanaan Faster Sissin luonnehdinta kaikista sisaruksistaan. Tässä rajoitutaan vain John´iin, ”Pappaan”, ja Herman´iin, joka oli hänelle ilmeisesti läheisin.)
Herman Severin, synt. 17.4.1850, kuollut 15.5.1894 Oulussa. Hän oli harvinaisen suuressa määrin luonnon ystävä, ja hänestä tulikin luonnontieteitten maisteri ja opettaja Oulun ruotsinkieliseen lyseoon. Ilmeisesti se melkoinen luonnontieteellinen harrastus, lintujen tunteminen y.m., jota esim. Papassa on ollut, on peräisin tästä veljestä, jota kaikki sisarukset tuntuvat erikoisella rakkaudella muistelevan. Hänen ovat alkujaan myöskin ne täytetyt linnut, joita Papalla ja fastereilla on kotonaan. Herman veljen varoilla on myös rakennettu Pälkäneellä Kostian virran rannalla oleva Kostian virran taistelun muistomerkki.
John Anton. Oli paljon Herman veljensä vaikutuksen alainen. Herman, John ja Arthur Rindell olivat kolmikko, joka aina puuhaili yhdessä. Sissifasteri muistelee vieläkin melkein harmistuneena, kuinka paljon kiusaa ne pojat tekivät hänelle, nuorimmalle ja tytölle. Purkivat hänen kaksi palmikkoaan ja näyttelivät: Kas nyt sillä on taas tukka ihan hajallaan. Ripustivat Sissifasterin peltisen rakkaan leikkihevosen uunin nyöriin niin korkealle, ettei hän saanut sitä alas, j.n.e.
Ylioppilaaksi tultuaan Hämeenlinnan ruotsinkielisestä kimnaasista – koko koulunkäynti tapahtui ruotsiksi – John oli polyteekissa ja valmistui kone-insinööriksi. Hän oli sitten harjoittelemassa ensin Ruotsissa Göteborgissa ja sen jälkeen Saksassa, Dresdenissä, Kölnissä ja Leipzigissa. Suomeen palattuaan hän tuli teollisuuskoulun edeltäjään Helsingissä opettajaksi. Kun sitten Kuopioon oli päätetty perustaa teollisuuskoulu, suomenkielinen, tuli hän sen ensimmäiseksi rehtoriksi, joka sai panna koko koulun pystyyn. Kuopiossa hän asuikin sitten kolmisenkymmentä vuotta. Naimisiin mennessään hän jo oli Kuopiossa, ja kaikki lapset ovat siellä syntyneet ja kasvaneet. Helsinkiin, vastaavaan teollisuuskoulun opettajantoimeen hän muutti 1915.
Selonteko Anna Wegelius-Zidbäckin sukuhaaran vaiheista sellaisena, kuin sen yksi sukuunhuolituista on joutunut kuulemaan ja näkemään:
Anna Wegelius oli perheen nuorimmainen, syntynyt 11.6.1863. Hänen isänsä kuoli jo tytön ollessa 4-vuotias, s.o. suurena nälkävuonna, 2.9.1867, todennäköisesti lavantautiin. Isän kuoltua perhe muutti Vanajan pappilasta Hämeenlinnaan, jossa äiti sai elättää isoa perhettä. Tyttönen kävi ruotsinkielisen tyttökoulun Hämeenlinnassa, suomalaista kaupungissa ei ollutkaan, ja myöhemmin hän jonkin aikaa opiskeli pianonsoittoa Helsingin musiikkiopistossa Martin Wegeliuksen oppilaana. Siltä ajalta on tarina, että jollakin tunnilla koko luokka syystä tai toisesta purskahti valtavaan nauruun. Siihen ottivat osaa myös sekä opettaja Martin Wegelius että oppilas Anna Wegelius, mutta kumpikin oli sitä lajia, että nauraessa silmät kävivät vuotamaan suuria kyyneleitä. Tällöin oli Martin Wegelius sanonut: Nu ser man, att vi två båda ä Wegelius.
Anna joutui verrattain nuorena kokemaan vaikeita aikoja kotonaan, kun hänen äitinsä Henriette Sofia Hangelin sairastui ja sai halvauksen. Anna sai kauan hoitaa äitiään, valvoa hänen vuoteensa ääressä öitä ja se ilmeisesti vaikutti, että hänen hermonsa eivät kestäneet suurta surua. Sen johdosta hän koko loppuikänsä oli tavallista heikompi hermoiltaan ja hänen työkykynsä vain puolikuntoinen. Siten hänen miehensä joutui heidän yhteisessä kodissaan hoitelemaan sellaisiakin tehtäviä, jotka useimmissa muissa kodeissa ovat perheenäidin alana. Mutta se koti oli kuitenkin mitä lämpimimmän rakkauden tyyssija.
Anna Wegeliuksen aikaisemmista muista vaiheista emme osaa enempää kertoa. Mutta John Zidbäck, hänen miehensä, kertoi vanhempana, että hän muisti hyvin ensimmäisen kerran, jolloin hän näki tulevan vaimonsa. Hän kulki Hämeenlinnan katua, kun hän äkkiä eräässä ikkunassa näki harvinaisen kauniin ja miellyttävän nuoren tytön, jonka pitkät palmikot riippuivat koristeellisesti kasvojen raamituksena.
He menivät sitten kihloihin eräänä toukokuisena päivänä. John Zidbäck oli saattamassa tyttöään Helsingin asemalla ja siellä sanottiin viralliset hyvästit. Hän hyppäsi kuitenkin saman junan viimeiseen vaunuun ja ilmestyi odottamatta tulevan morsiamensa luo. Nähtävästi yllätys oli mieluinen ja edisti asioita niin, että Hämeenlinnasta he junasta nousivat pois kihlaparina.
Silloin eli vielä Annan äitikin, vaikka heikonlaisessa kunnossa. Kerrotaan, että kun sulhanen tuotiin hänen eteensä, hän ehkä ei löytänyt toivomiaan sanoja, mutta lausahti: ”Här kommer nu tuppen med sin lilla höna!”
Häät vietettiin sitten tammikuussa 1889, ja sen jälkeen insinööri Zidbäck kuljetti hevospelillä nuorikkonsa toimipaikkaansa Kuopioon. Hän oli insinööriksi valmistuttuaan ja kartutettuaan teknillisiä taitojaan opinto- ja työmatkalla Saksan ja Göteborgin tehtaissa tullut teollisuuskoulun opettajaksi ensin Helsinkiin. Sen jälkeen hänet nimitettiin perustettavaksi päätetyn Kuopion teollisuuskoulun rehtoriksi. Tässä toimessa hän oli pannut koulun alkuun ja hoitanut kaikki järjestelytyöt. Nyt sopi alkaa oman kodin järjestämistä yhdessä nuoren Anna-rouvan kanssa. Anna olikin 9 vuotta miestään nuorempi.
Kuopion aikaa kesti pitkän matkaa kolmatta kymmentä vuotta – koko ajan samassa Rehtorin virassa. Vasta vuonna 1916 perhe muutti Helsinkiin.
Kuopiossa syntyivät perheen lapset: Ester 1890, Alli 1892, Toini 1893, Martti-poika, joka kuoli vain muutamia vuosia elettyään, ja vihdoin Aulis 1900. Ester oli aina, kuten isolle siskolle sopii, arvokkaampi ja vakavampi kuin nuoremmat tytöt Alli ja Toini, jotka kasvoivat yhdessä, vehtasivat yhdessä ja olivat, ehkä varsinkin vilkkaan Toinin aloitteesta, jos minkäkinlaisten kujeitten järjestäjiä. Siinä suhteessa heillä oli kolmantena mukana samassa pihassa asuva teollisuuskoulun opettaja, arkkitehti Strömberg, kotoisesti Tömpöksi kutsuttu. Tömppö sanoikin vaatimattomasti, että täytyihän hänen opettaa noille lapsukaisille pahaa, kun he kotona saivat oppia pelkkää hyvää. – – Tömpön ansiota muuten on, että noilta perheen Kuopion vuosilta on säilynyt suuri määrä erilaisissa tilaisuuksissa otettuja valokuvia.
Auliksen syntymävuonna perhe sai kotiapulaisekseen Hanna Miettisen, josta sitten tuli puolen vuosisadan ajaksi talon uskollinen auttaja ja ystävä.
Kesät, kolmea lukuunottamatta, jotka asuttiin Kuopion ympäristöpitäjissä, perhe vietti Hämeessä, molempien vanhempien kotiseudulla. Ensin oltiin useita vuosia Sääksmäellä, sitten Kalvolassa Lahisten kartanon alueella ”Tunturissa”. Mutta 1907 nousi Hattulan puolelle Sääksmäen selkää ja Vanajavettä oma huvila, Tömpön piirustusten mukaan rakennettu Kesämaa. Siellä jatkui sitten vuosi vuodelta perheen kesäinen elämä.
Kuopiossa kävivät lapset koulunsa. Ester ja Toini tyytyivät tyttökouluun, mutta jostakin syystä Alli valitsi koulukseen yliopistoon johtavan yhteiskoulun, mistä hän suurella kunnialla valmistui ylioppilaaksi 1911. Aulis alkoi koulunsa Kuopion lyseossa ja jatkoi sitä perheen Helsinkiin muutettua Suomalaisessa Normaalilyseossa, josta hän kapinavuonna 1918 ilman ylioppilastutkintoa siirtyi yliopistoon. Nähtävästi olisi tutkintokin ollut pojalle hyvin menestyksellinen, ehkä suorastaan loistavakin.
Ester jatkoi sitten opintojaan Helsingissä Ebeneser-seminaarissa. Oli sen jälkeen lyhyen ajan Kuopiossa lastentarhan opettajana, mutta kutsuttiin pian takaisin Helsinkiin Ebeneser-opiston opettajaksi.
Toini taas jatkoi opiskeluaan Porvoon Naisopistossa. Sen läpikäytyään hän valmistui sairaanhoitajaksi, josta tuli hänen varsinainen virkatoimensa.
Tytöistä Alli joutui ensimmäisenä miehelään. Kuopion Yhteiskoulussa oli, hänen V ja VI luokilla ollessaan, matemaattisten aineiden opettajana maisteri 2 x 3 eli Aarne Kuusi. Seurasi molemminpuolinen mieltymys toisiinsa, joka kuitenkin pidettiin varsin tarkkaan omana tietona. Vasta sitten kun Alli tuli Helsinkiin ylioppilastutkintoa suorittamaan, ja pitkän erossa olon jälkeen tavattiin, sovittiin oikein sanoin asiasta. Ja pian julkaistiin kihlaus muillekin.
Allin sukulaisille Aarne esiteltiin samana kesänä juhannusyönä. Zidbäckien veneessä soudettiin toiselle puolen selkää. Siellä oli suvun nuoriso koolla kokkosaaressa, ja sikäläiseen tyyliin uusi tulokas otettiin vastaan valtavalla yhteisrääkäsyllä, joka olisi ehkä hienosteltuun kohteliaisuuselämään tottunutta kauhistanut. Tällä kertaa se tajuttiin hyvin: Tässä suvussa ollaan sukulaisia ja ystäviä välittömästi ja mutkattomasti, juhlallisia esittelyjä ja kumarteluita ei tarvita.
Allin ja Aarnen kihla-aika kesti lähes kaksi vuotta. Vasta 1913 Alli tuli täysi-ikäiseksi, ja silloin 10.5.1913 vietettiin häät Kuopion kodissa. Saapuvilla oli paljon sukulaisia kummastakin sukuhaarasta.
Alli oli silloin nuori iältään, mutta ehkä vielä nuorempi näöltään. ”Hur gammal ä den här lilla flickan, kanske 15 år”, kysyi Aarnen setä, senaattori Maurits Hornborg, kun nuori morsian hänen nähtäväkseen johdettiin. Kaikkialla Aarnen suvussa hänet otettiin vastaan mitä ystävällisimmin ja lämpimin tuntein. Kuopiolaisten Kanteleitten kautta oli saapunut mitä parhaita lausuntoja sekä Zidbäckien perheestä että itse pikku morsiamesta, niin että tie uuden suvun keskuuteen Mäntyharjulla oli tasainen ja valmis.